Porttilan palsta28.02.08 Juna kääntyy
Ollaan helmikuun lopussa, on pelattu jo kaksi turnausta vuoden 2008 puolella ja kolmas on heti maaliskuun alussa. Erinäisistä syistä Palstalla on ollut hiljaista, mutta niinhän ne karhutkin nukkuvat talviunta. Kevään lähestyessä ne heräävät ja sama koskee myös itse Porttilaa.
Tammikuun alussa pelatut harjoituspelit menivät penkin alle, saldona kaksi tappiota ja yksi tasapeli. Tappiot opettivat joukkueelle ettei mihinkään peliin voi lähteä ilman kunnon keskittymistä ja asennetta. Kausalaan lähdettiin jatkamaan sarjaa siihen mihin se Savonlinnassa jäi, eli voittamaan ja kasvattamaan eroa TT Sportiin ja SC Jengaan.
6/9 Kausala
HU-46 sai vastaansa SB Heinola 2:sen ja InsTeamin. Odotettavissa oli vaikeat ottelut, sillä sarjajohtaja halutaan aina lyödä. Avauspeli oli Heinolaa vastaan. Koko ottelu kulki tasaisissa merkeissä ja avausmaalin teki Heinola toisen erän lopussa. Pieni virhe oman maalin takana ja vastustaja rankaisi armottomasti. Kolmas erä alkoi painajaismaisesti kun erää oli pelattu vain 20 sekuntia ja pallo oli Nättisen takana toistamiseen. Merkkausvirhe ja hieman epäonnea, niin harvemmin tyhjästä maalista pallon ohi laittaa, 2-0 heinolalaisille. HU:llakin oli läpi ottelun paikkoja, mutta vastustaja puolusti ja taisteli kuin sotiemme veteraanit. Vasta ajassa 43.13 Bäckman onnistui kavennuksessa Tervalan syötöstä ja takaa-ajo alkoi. HU otti Nättisen penkille ja yritti kavennusta ilman maalivahtia. Kuten niin usein on tapana, jos et itse onnistu niin vastustaja kuittaa. 20 sekuntia ennen loppua Heinola siirsi pallon HU:n tyhjään maaliin ja peli oli ratkennut. Avaustappio oli tosiasia numeroin 3-1. Tästä ei ollut kuin parannettavaa päivän toiseen peliin, joka oli otteitaan kauden mittaan parantanutta InsTeamia vastaan. HU aloitti ottelun vauhdilla. Tilanteita, tai ainakin puolittaisia, syntyi heti alusta lähtien, mutta omissa soi liian varhain. Ajassa 3.03 InsTeam iski 1-0. Nopea vastahyökkäys,veto kohti maalia ja pallo maaliin. HU ei tästä masentunut vaan jatkoi rynnistystä kohti InsTeamin maalia. InsTeamin sumpusta oli vaikea mennä ohi ja InsTeamille avautui paikkoja vastahyökkäyksiin. 2-0 maali näki päivänvalon ajassa 7.20. Osumat eivät kuitenkaan lamaanuttaneet Hollolan poikia, vaan yritystä ja tahtoa tuntui löytyvän jokaisesta vihreäpaitaisesta. Ottelun kuluessa HU:llekin avautui paikkoja, mutta InsTeamin maalivahti Markkanen nollasi yritykset välillä taidolla ja välillä silkalla tuurillakin. Ottelu oli tasaväkistä välien selvittelyä mutta seuraavankin maalin teki InsTeam. Päätöserän toisella minuutilla peli oli jo 3-0. Synkkiä pilviä alkoi kerääntyä HU:n ylle. Maalinteko näytti olevan liian vaikeaa ja vasta ajassa 40.11 Bäckman onnistui rikkomaan kuparisen. Taas kerran takaa-ajo alkoi ja kellon näyttäessä 43.20 Bäckman toi HU:n jo maalin päähän. Hädintuskin HU ehti edes aloittamaan viimeistä rynnistystä InsTeamin maalia kohti, kun Savolainen sai estämisestä 2 min. rangaistuksen ja peli oli käytännössä pelattu. Ottelun päättyessä HU:n miehet olivat oudon tilanteen edessä. Kahden voiton sijasta tulikin kaksi tappiota. Tulokset tiesivät sitä että alkukaudesta revitty ero TT Sportiin oli huvennut ja sarjatilanne oli todella kimurantti. Enää ei ole yhteenkään tappioon varaan jos meinaamme nousta suoraan kolmoseen, mutta onneksi kaikki on vielä omissa käsissä.
7/9 Mikkeli
Alkuvuoden toinen turnaus pelattiin Mikkelissä. HU:n pelaajalista sai kaksi uutta nimeä kun Joonas Mäkinen ja salibandyoppinsa LaNMKY:ssa/Sbandyssa saanut Antti Saari liittyivät rinkiin mukaan. Itselleni Mäkinen oli uusi tuttavuus mutta jo ulkonäkö (=hymy) kertoi että Mäkinen ei tule antamaan kentällä senttiäkään armoa vastustajilleen. Saari taas on minulle tuttu jo LaNMKY:n ajoilta, olimmehan pelanneet vuodesta -96 asti samassa joukkueessa. Saari tuo HU:hun lisää juonikkuutta hyökkäykseen ja apua ns. maalinteko-ongelmaan.
Ennen HU:n avauspeliä oli turnauksessa nähty jo pienimuotoinen yllätys TT Sportin hävittyä kovakuntoiselle InsTeamille 2-10. Tulos tiesi että HU voittaessa päivän pelit johtaisi HU sarjaa kahdella pisteellä ennen TT Sportia.
Avauspelissä vastaan astui paikallinen AC Moka. Ensimmäinen kohtaaminen joulukuussa päättyi 5-3 HU:lle, mutta siinä pelissä Moka näytti että mitään ei kentällä saa ilmaiseksi, joten oli odotettavissa tiukkaakin tiukempi peli. Ottelun alusta lähtien näki, että kentällä on yksi joukkue ja joukko pelaajia. HU oli muuttanut taktiikkaansa sitten viime turnauksen ja vaikutus näkyi. Pallo oli käytännössä koko ajan Mokan päädyssä. Maalia HU ei saanut aikaan, mutta monta hyvää paikkaa siihen oli. Avauserässä Mokallakin oli muutama paikantynkä mutta HU:n puolustus ja Nättinen hoitivat hommansa taidolla. Toinen erä jatkui siitä mihin ensimmäinen päättyi. HU hallitsee mielinmäärin, mutta maalinteko tuotti edelleen vaikeuksia. Vasta ajassa 25.20 saattiin kuparinen rikki kun Kananen syötti Saarelle, joka siirsi pallon heti ensimmäisessä pelissään Mokan maaliin. Mokan vielä toipuessa ja miettiessä millä ihmeellä he saisivat otetta pelistä, Savolainen syötti vasempaan laitaan Liljalle, joka ampaisi liikkeelle, kiersi maalin ja vanhanaikaisella pisti pallon toistamiseen Mokan maaliin. Enempää maaleja ei toisessa erässä nähty ja kolmanteen erään lähdettiin HU:n johtaessa 2-0.
Kolmatta erää oli pelattu reilu kolme minuuttia kun taas helisi Mokan maalissa. Tällä kertaa verkkoa heilutti Nikunen. Tästä alkoi HU:n tehokas vajaa kolmeminuuttinen kun Kananen ja Sinervo tekivät maalit mieheen. Kellon näyttäessä 36.03 ja numeroiden ollessa 5-0 jännitettiin pitääkö Nättinen nollan maalissa. Päätöskympillä Moka sai pallon kertaalleen ylärimaan, mutta ei sitä lähemmäksi ja kun HU:kaan ei lisää maaleja tehnyt, oli paluu voittojen tielle tosiasia. Ottelun iloisin onnistuja oli Kananen kun kauden avausmaali oli syntynyt.
Päivän toinen peli oli TT Starsia vastaan. HU oli tiukoilla joukkueiden kohdatessa ensimmäistä kertaa syksyllä mutta onnistui kuitenkin voittamaan 5-4. TT Stars ei tulisi antautumaan kovinkaan helpolla joukkueiden toisessakaan kohtaamisessa, joten töitä oli tehtävä jotta pisteet lähtisivät HU:n matkaan. HU jatkoi pelissä samalla sykkeellä jolla päätti AC Moka -pelin. Tällä kertaa avausmaalia ei tarvinnut odottaa kuin aikaan 3.18, kun Haara laukoi vasemmasta laidasta takayläkulmaan. Ottelun kuva oli avausmaalin jälkeen selvä, Starsille saisi tulla joulu etuajassa mikäli HU:n meinaisi kaataa. HU vyörytti hyökkäyksiä kerta toisensa jälkeen Starsin maalille mutta vasta erän loppupuolella tehoduo Lilja/Bäckman lisäsivät johdon 2-0:aan. Toinen erä oli maaliton vaikka paikkoja olikin lisäosumien syntymiseen, mutta ketsuppipullo räjähtikin vasta päätöserässä.Pelikellon näyttäessä 31.45 Savolainen katkaisi Starsin hyökkäyksen ja Mylly sai pallon haltuunsa ja kiskaisi puolesta kentästä numeroiksi 3-0. Tästä vain 17 sekuntia kun Bäckman iski Liljan passista jo 4-0, ja peli alkoi näyttämään jo voitetulta. Lisämaalit roikkuivatkin ilmassa ja viidennen maalin teki ajassa 38.08 "C" Tervala Saaren syötöstä. Illan erikoisesta vastasi Nikunen. Stars pelasi pallon omalle maalivahdilleen, joka ei voinut ottaa palloa haltuunsa (säännöt), ja Nikunen otti pallon kuin karkin lapselta ja siirsi pallon maalin; 6-0. Parkkari iski Nikusen jälkeen seitsemännen maalin ajassa 44.29 ja Tervala pommitti 3 sekuntia edellisestä lopullisen naulan Starsin arkuun. Taisi olla HU:n nopein maali kyseessä. Maalissa eleettömän varmasti torjunut Nättinen piti heti putkeen toisen nollan, joten peli päättyi puhtaasti 8-0.
"Molemmat pelit olivat alussa aika vaikeita, kun ei saatu maaleja aikaiseksi, mutta parin maalin jälkeen peli rentoutui aika paljon. Aluksi oli vähän outoa pelata, kun itselläni on pelituntuma vielä aika hakusessa. Mutta pikku hiljaa alkaa tuo peli hitsautua ketjun kanssa yhteen. Minut takaisin säbän pariin toi reilu vuoden motivaatiotauko. Kiva, kun on aina vähän tavoiteltavaa urheilussakin, niin se jaksaa taas motivoida", kommentoi joukkueen ja omaa peliään Antti Saari. Päivän pelit palauttivat HU:n takaisin yksin sarjakärkeen ja ilme jolla voitot tulivat, oli vakuuttava. Kaksi nollapeliä ja 13 tehtyä maalia kertovat kaiken oleellisen, homma toimi niinkuin pitikin. Tästä on hyvä jatkaa kohti Kausalan kolmatta näytöstä, jossa vastaan asettuvat jälleen HU:lle tappiot aiheuttaneet SB Heinola 2 ja InsTeam. Jännittävät ja tapahtumarikkaat ottelut siis tiedossa. Kausalan ja Mikkelin Porttilat:
PPP: Joukkueen asenne/ilme PP: Nättisen nollat P: Nikusen pelit
- Porttila - PS. Klikkaa kuvaa hiirellä, niin näet sen suurempana!
Edelliset Porttilat: 21.01.2008 18.01.2008 12.12.2007 04.12.2007 20.11.2007 |